
| Nina Lyytinen |  | | Outi Behm Kirkon ulkomaanavusta selosti Gaza failinng-raportin tuloksia 12.1.2010 |
Kuudentoista kansainvälisen järjestön vaatimus tilanteen muuttamiseksi Gazassa on tiukkaKaikki elinkeinotoiminta on laajasti kärsinyt Gazassa Israelin saarron ja Gazan sodan vuoksi. Gazalaisilla ei ole toipumisrauhaa, kun koko rakennuskanta, vesi- ja viemäriverkosto ja sähköjohdot ovat korjaamatta. Ihmisen mieli voisi saada lohtua, jos normaaliin arkeen pääseminen olisi mahdollista.
Tilaisuudessa keskusteltiin siitä, että EUn on toimittava päättäväisesti saarron lopettamiseksi ja tilanteen normalisoimiseksi. Israelille kaupankäynnin boikotoiminen olisi viesti, että kansainvälinen yhteisö haluaa muutosta.
Tilaisuuden tuottona kerättiin 74,75 euroa Gazan lasten terapiapalvelujen rahoittamiseksi, mistä kiitos tilaisuuteen osallistuneille lahjoittajille.
Sirkku Kivistö
|