
| Sirkku Kivistö |  | | Uusi ilme yhteistyöjärjestön tunnuksille ja rytmikäs vuosikertomuksen kansilehti |
Sitä luulee tietävänsä...mutta luulo voi osoittautua harmillisen aukolliseksi. Perjantaina 18.6. Kehitysyhteistyön palvelukeskuksessa oli tiedotustilaisuus UMn tuesta kansalaisjärjestöjen viestintähankkeisiin ja kehityskasvatukseen.
Menin tilaisuuteen varmuuden vuoksi; olisiko jotain uutta, jota pitäisi tietää. Mutta osoittautui, että info antoi aihetta tarkistaa tietämistään aika perusteellisesti.
Vastaava virkamies Anne Haavisto kertoi, että UMssä on aikaisempaa enemmän työstetty hankekäsittelyä. PSV kuten muutkin järjestöt saivat hankepäätöksen mukana liitteinä paitsi tiedon viestintä- ja kehityskasvatuksen yleisehdoista myös hankesuunnitelmien arviointikriteerit. Mutta onko ne luettu? Onko luettu muutkaan liitteet, sitoumuspaperit ja maksatuspyyntöpaperit? Kuvastaa varmaan ainakin pienten järjestöjen voimavarojen rajallisuutta, että hakemus- ja raportointiprosessissa on usein toivomisen varaa.
PSVn viestintähanke 2010 olettaa, että koska Suomessa on ajantasaiset varautumissuunnitelmat yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen suojelemiseksi ja ohjeistus kunnille traumaattisten tilanteiden psykososiaalisen tuen ja palveluiden järjestämisestä, niin Suomessa olisi kiinnostusta saada kuulla PSVn hankkeissa kertyneestä kokemuksesta sellaisilta maailman kolkilta, joissa turvallisuusuhat ovat jatkuva osa ihmisten arkea. Hankkeen nimi on "Vaarako ohitse? - traumaattisten tilanteiden stressistä selviytymistä edistävä psykososiaalinen tuki." Pyrimme järjestämään paikallisia tilaisuuksia ja ottamaan kiinni tämän aihealueen ajankohtaisista uutisista ja syventämään niitä opintotilaisuuksissa.
Haluamme kertoa suomalaisille erityisesti palestiinalaisten näkökulmasta, millainen tuki auttaa lapsia normaaliolojen järkyttävissä tilanteissa, yhteisön ja yhteiskunnan häiriötilanteissa tai poikkeusoloissa. Toiseksi haluamme välittää pakolaisuuden, poliittisen väkivallan ja sodan oloissa toimivien psykososiaalisen tuen palvelussa toimivien viestin suomalaisille vastaavaa palvelutyötä tekeville. PSVn hanke Namibiassa kerryttää myös tätä tietoa, jota haluamme välittää sekä suurelle yleisölle että tavoittelemillemme kohderyhmille.
Suurta yleisöä tavoittavan viestinnän lisäksi asetimme erityiseksi kohderyhmäksi psykososiaalisen tuen ja palvelun tarjoajien ammattikunnat, esimerkiksi kuntien kriisiryhmissä toimivat. Olemme paikallisten tilaisuuksien (Helsingissä ja Tampereella, lokakuussa Jyväskylässä) yhteydessä ottaneet yhteyttä tai selvittäneet, mikä kriisiryhmien tilanne on paikkakunnalla. On osoittautunut, että paikallisessa järjestämistavassa ensimmäinen kysymys on, ovatko traumaattisten tilanteiden psykososiaalisen tuen palvelut järjestetty oman, pysyvän henkilöstön toimintana vai sopimuksilla ulkoisten toimijoiden kanssa.
Opettaja, tutkija Pia Mikander ja hankkeen koordinaattori Sirkku Kivistö tekivät helmikuussa Libanonin eteläisten palestiinalaisleirien alueelle aineistonhankintamatkan. Haastatteluja kertyi lähes kymmenen ja 28 kirjoitettuina vastauksina yhdeksään haastattelukysymykseen. Nyt aineistoa ollaan työstämässä. The National Insittution of Social Care and Vocational Training (NISCVT) -järjestössä tukiopetusryhmätoiminnan koordinaattorina toimiva, kielitaitoinen Imad Muhammed on kääntänyt viimeisimmät haastatteluvastaukset englanniksi. Imad on myös uudistanut NISCVTn verkkosivuja ja järjestön viestintäasua.
Aineistoa kerrottavaksi suomalaiselle yleisölle on. Nyt on käynnissä vaativa vaihe; miten raportoida tuloksista, että sanoma tavoittaisi kaikki potentiaalisesti kiinnostuneet?
Kepan tiedotustilaisuudesta jäi vielä mieleen; "kertaa oletko tietoinen UMn kehityspoliittisen ohjelman linjauksista ja YKn vuosituhattavoitteista? Isot tavoitteet ovat isoja, mutta antavat suuntaa pienillekin teoille.
Sirkku Kivistö
| SK |  | | Pia Mikander ja Imad Mohammed; tervetuloa eri kielillä! |
|
| SK |  | | Levon hetki Jerusalem - kulttuuripääkaupunkijuhlassa Beirutissa 24.2. 2010 sekä vanhuksille että lapsille turvattoman arjen lomassa |
|
|