Toimintakertomus 2009
Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry - Toimintakertomus 2009 Oikeus psyykkiseen hyvinvointiin - PSV 2009
Toiminta-ajatus Yhdistyksen tarkoitus on edistää jokaisen ihmisen oikeutta psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin sekä kannustaa psykologeja, psykologian opiskelijoita ja muiden ammattialojen edustajia toimimaan tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Yhdistyksen tavoitteena kotimaassa ja kehitysyhteistyöhankkeissa on, että kaikilla ihmisillä maailmassa on oikeus psyykkiseen hyvinvointiin ja hyvään mielenterveystyön ammatilliseen apuun, jos psyykkinen hyvinvointi on uhattuna.
Järjestöllinen rakenne Yhdistyksellä on kolme järjestöjäsentä, Suomen Psykologiliitto, Suomen Psykologinen Seura ja Suomen Psykologian Opiskelijain Liitto, sekä kasvava määrä kannatusjäseniä ja kaksi kunniajäsentä. Yhdistyksen toiminta rakentuu toiminnallisten alaryhmien varaan, näitä alaryhmiä ovat paikalliset toimintaryhmät ja kehitysyhteistyöhankkeiden ympärille kootut toimintaryhmät. Jäsenjärjestöille ja toimintaryhmille on annettu mahdollisuus tulla edustetuksi yhdistyksen hallituksessa. Vuoden 2009 aikana kannatusjäsenten määrä on entisestään kasvanut.
Yhdistys toimii aktiivisesti kansainvälisessä International Network of Psychologists for Social Responsibility (INPsySR) –verkostossa, jonka tarkoituksena on koota yhteen psykologien rauhan ja sosiaalisen vastuun järjestöjä ympäri maailmaa. Yhdistyksen puheenjohtaja on toiminut myös INPsySR-verkoston puheenjohtajana.
Puheenjohtajaksi vuodelle 2009 valittiin Ferdinand Garoff. Muut hallituksen jäsenet ovat: Marjo Kokko (Liitto), Maija Arponen (Seura), Sofia Nikunen (SPOL), Sirkku Kivistö (Libanon-hanke), Riitta Päätalo (Namibia-hanke), Virpi Lähteenmäki (Palestiina-hanke), Kaisa Kanerva (PSV-Stadi), Vuokko Kela (PSV-Stadi, varajäsen), Samuli Kangaslampi (PSV-Tampere), Kaisa Perko (PSV-Tampere, varajäsen), Anni Hovilehto (PSV-Jyväskylä), Emilia Vakkilainen (PSV-Jyväskylä, varajäsen). Hallitus kokoontui 7 kertaa vuoden 2009 aikana.
Viestintä
Yhdistyksen uusien kotisivujen (http://www.vastuu.fi/) käyttöä on kehitetty edelleen: yhdistyksen ajankohtaisista toimista on tiedotettu aktiivisesti (vastuu.fi -sivulla blogikirjoituksia 52). Viestintä jäsenjärjestöjen jäsenille on hoidettu Psykologiliiton kautta ja ilmoituksilla alan lehdissä. Hallituksesta valittiin jäsensihteeri, joka tiedotti kannatusjäsenille sähköpostitse yhdistyksen toiminnasta.
Yhdistyksen toiminnasta tiedotettiin maan psykologeille Psykologimessuilla Helsingissä 26-27.11.2009. Yhdistyksen toimintaa esiteltiin 23-24.5.2009 Helsingissä järjestetyssä Maailma kylässä –tapahtumassa.
PSV:lle ei myönnetty yhdessä Metropolia-ammattikorkeakoulun kanssa toteutettavaksi suunnitellulle viestintä- ja kehityskasvatushankkeelle "Liikkuva keho ja mieli pakolaisleirillä", mutta hankkeen suunnitelmia onnistuttiin kuitenkin toteuttamaan onnistuneesti rajatuimmissa puitteissa.
Paikalliset toimintaryhmät pääkaupunkiseudulla, Jyväskylässä ja Tampereella
PSV-Stadi
Vuonna 2009 PSV-Stadi jatkoi edellisenä vuonna aikaansaatua järjestäytynyttä ja vakiintunutta toimintaansa. Tammikuussa järjestettiin vuosikokous, jossa tulevan vuoden työtehtävät jaettiin jäsenten kesken. Vuoden aikana PSV-Stadi on kokoontunut noin kerran kuussa. Lisäksi eri projektien tai työpajojen yhteydessä on ollut suunnittelukokouksia tarpeen mukaan. PSV-Stadissa on vuonna 2009 toiminut aikaisempien vuosien tavoin aktiivisesti kymmenkunta jäsentä. Tämän lisäksi sähköpostilistalla on mukana 20-30 jäsentä, jotka ovat osallistuneet toimintaan oman kiinnostuksensa ja resurssiensa mukaan. Toiminta on onnistuttu mitoittamaan sopivaksi aktiivijoukolle.
Vuonna 2009 PSV-Stadi on pyytänyt PSV:n myöntämää toiminta-avustusta vain 150e (normaalisti 500e), sillä käytössä on ollut aiemmilta vuosilta yli jääneitä varoja. PSV-Stadin vuoden 2009 toiminnan tuloksista konkreettisimpia ovat seuraavat:
1. Seminaarin järjestäminen varainkeruu- ja tiedotustarkoituksissa PSV-Stadi järjesti 1.12.2009 ”Monikulttuurinen kohtaaminen mielenterveystyössä – Maahanmuutto” -seminaarin varainkeruu- ja tiedotustarkoituksissa Kulttuurikeskus Caisassa, Helsingissä. Tapahtuma oli onnistunut ja tuotti voittoa 415e. Voitto lahjoitettiin Libanonin mielenterveyshankkeelle.
2. Kangaskassin painattaminen PSV-Stadi suunnitteli ja painatti kangaskassin, jota ollaan myyty mm. PSV:n tapahtumissa. Kasseista saatava voitto tullaan lahjoittamaan jollekin PSV:n hankkeista.
3. Lastenfestivaalien suunnittelu PSV-Stadi on järjestämässä lastenfestivaalit 31.1.2010 Kulttuuriareena Gloriassa, Helsingissä. Tapahtuman tuotto tullaan lahjoittamaan Palestiinan hankkeelle. Tapahtumassa esitellään PSV:n toimintaa mm. esittelypöydän ja Radio Helsingin haastattelun muodossa.
4. Maailma kylässä -festivaalit PSV-Stadi organisoi PSV:n pyynnöstä PSV:n esittelypöydän Maailma kylässä -festivaaliin 23-24.5.09. PSV:n pöydällä oli päivystäjiä festivaalin kumpanakin päivänä, siinä esiteltiin PSV:n toimintaa ja myytiin mm. käsitöitä ja kangaskasseja. Myös PSV-Stadin koostaman valokuvanäyttelyn tauluja oli pöydällä esillä. Tapahtuma oli onnistunut.
5. Psykologimessut PSV-Stadi osallistui PSV:n esittelyyn Psykologimessuilla 26-27.11.09 Helsingissä.
6. PSV:n esittely psykologian fukseille PSV-Stadi esitteli PSV:n ja PSV-Stadin toimintaa Helsingin yliopiston uusille psykologian fukseille Psykologiliiton fukseille järjestämässä saunaillassa 10.11.09. Tapahtumaan osallistui n. 25 psykologian fuksia. Muun tiedon lisäksi osallistujille jaettiin PSV-Stadin toimittama Rauha mielessä – Mieli rauhassa –lehtinen. Tapahtuma oli onnistunut.
7. PSV-Stadin toiminnasta tiedottaminen PSV-Stadi on aloittanut toiminnastaan tiedottamisen PSV:n nettisivujen Stadin linkin kautta. Nettisivuille laitetaan kokouskutsut ja muuta ajankohtaista tiedotettavaa.
8. Masennusyhdistyksen tapaaminen PSV-Stadi tapasi Masennusyhdistyksen edustajan ja mietti mahdollista yhteistyötä järjestön kanssa tulevaisuudessa.
8. PSV-Stadin pikkujoulut PSV-Stadin aktiivijäsenten luovuuden turvaamiseksi 10.12.09 järjestettiin pikkujoulut Helsingissä.
Lisätietoja: Vetäjä/koollekutsuja: Mirka Joronen, mirka.joronen (at) gmail.com Arkistonhoitaja: Anu Castaneda, anu.castaneda (at) helsinki.fi
PSV-Jyväskylä
Vuosi 2009 oli PSV:n Jyväskylän paikallisryhmän kolmas toimintavuosi. Ryhmän aktiivisin osallistujaryhmä koostuu edellisvuoden tapaan noin kymmenestä psykologian opiskelijasta ja psykologista. PSV-Jyväskylällä on kaksi sähköpostilistaa, joista toinen on yleinen, n. 50 ihmistä kattava lista (psv-jyvaskyla@lists.jyu.fi) ja toinen pienempi, reilun kymmenen ihmisen aktiivilista, jonka välityksellä järjestellään käytännön asioita.
Ryhmän tapaamisia on edelleen ollut noin kerran kuussa. Tapaamiset ovat olleet kahvilassa, pubissa tai toisinaan jollakulla kotona. Tapaamisissa on suunniteltu tulevaa ja tapahtumien käytännön järjestelyitä ja toisinaan tapaamisiin on tuotu lehtileikkeitä mielenkiintoisista aiheista herättelemään keskustelua. Syksyllä pidettiin uusien ilta, jota mainostettiin psykologian opiskelijoiden sähköpostilistalla. Muutamia uusia toimijoita saatiin mukaan.
Jyväskylän paikallisryhmän jäsen Kaisa Perko kirjoitti mielipidekirjoituksen Jukka Tontin Monimielinen masennus -kirjan pohjalta. Kirjoitusta tarjottiin lehtiin ja joka julkaistiin PSV:n nettisivuilla. Pikkujoulutapaamisessa askarreltiin joulukortteja.
Marraskuussa pidetyillä Psykologimessuilla Jyväskylän paikallisryhmästä oli edustajia PSV:n esittelypisteellä.
Vuonna 2009 järjestettiin kaksi koulutusta. Leikkiterapia-koulutuksessa toukokuussa oli kouluttamassa Virpi Lähteenmäki. Koulutus oli todella suosittu, osallistujia olisi ollut enemmänkin kuin koulutukseen mahtui. Osallistujien joukossa oli myös STT:n toimittaja, ja koulutuksesta uutisoitiin mm. Aamulehdessä.
Lokakuussa järjestettiin koulutus seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden kohtaamisesta asiakastyössä. Kouluttajana toimi Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja, psykoterapeutti Jussi Nissinen. Myös tämä koulutus veti salin täyteen kuulijoita. Näissä molemmissa koulutuksissa esiteltiin myös lyhyesti PSV-järjestö ja Jyväskylän paikallisryhmä, joten ryhmän tunnettuus Jyväskylässä kasvoi samalla.
Lisäksi osallistuttiin Omaiset mielenterveystyön tukena -järjestön kirjastotyöryhmään. Kirjastotyöryhmä järjesti mielenterveysviikolle kirjanäyttelyn, jossa esiteltiin mielenterveysaiheisia kirjoja Jyväskylän kaupunginkirjastossa.
Vuonna 2009 kerättiin rahaa PSV:n ulkomaanprojekteihin järjestetyissä koulutuksissa. Leikkiterapia-koulutuksen osallistumismaksuista kertyi rahaa Palestiina-projektille 855 euroa. Seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden kohtaaminen asiakastyössä -koulutus tuotti 447,40 euroa, ja nämä rahat ohjattiin Namibia-projektille.
Yhteistyö Omaiset mielenterveystyön tukena Keski-Suomi ry:n kanssa on alkanut ja yhteistyöllä on hyvät edellytykset jatkua myös vuonna 2010.
PSV-Tampere
PSV-Tampere järjesti vuoden aika kuukausittain laitoskahvit, joissa henkilökunta ja opiskelijat tapasivat toisiaan ja PSV:n toiminnasta jaettiin tietoa. Laitoskahvien tuotto, 210,59 euroa, siirrettiin suoraan PSV:n Mielenrauhaa Palestiinaan -projektille. Myös yhden ylioppilaskunnan edustajiston kokouksen päätteeksi järjestettiin keräys, joka tuotti projektille muutamia kymmeniä euroja. Keväällä 2009 kerättiin Tampereella lisäksi leluja lähetettäväksi Palestiinaan terapia- ja odotushuonekäyttöön.
Kansainvälinen yhteistyö
Yhteistyö International Network of Psychologists for Social Responsibility-verkoston puitteissa jatkui vuonna 2009. Kesällä 2009 yhdistys osallistui kansainväliseen ECP 2009 psykologian kongressiin Oslossa. Yksi kongressin teemoista oli “Peace, conflict, and human rights“, tämän kokonaisuuden puitteissa INPsySR-verkosto järjesti 6 tapahtumaa. Kongressin aikana verkosto järjesti kolme tieteellistä symposiota, järjestötapaamisen NORWAC-järjestön (http://www.norwac.no/ ) kanssa ja esityksen Marianne Galvinin elokuvasta „Interrogate This Psychologists Take on Terror”. Kongressin yhteydessä pidettiin myös INPsySR-verkoston johtoryhmän kokous ja vuosikokous. Vuosikokoukseen osallistui 26 ihmistä, 15 maasta. Verkoston johtoryhmän puheenjohtajan toimi Ferdinand Garoff ja hänet valittiin uudelleen tähän tehtävään. Vuosikokouksessa päivitettiin verkoston säännöt ja valittiin kaksi uutta järjestöä verkoston jäseniksi.
Perehdyttiin lisäksi Psychology Beyond Borders -järjestön tarjoukseen 2010 PBB Mission Awards ja välitettiin tieto Libanonin hankkeen yhteistyökumppanille, joka on hakenut PBB-avustusta mielenterveystyön kehittämiseen pakolaisleirissä.
PSV liittyi myös Medical Peace Work 2 –hankkeeseen pienellä työpanoksella. Verkkokurssin (http://www.medicalpeacework.org/ ) avulla pyritään edistämään rauhan teemoja sekä opettamaan tapoja toimia konfliktitilanteissa terveydenhoitohenkilökunnalle. Hankkeella on EU rahoitus, jonka puitteissa verkkokurssia kehitetään edelleen ja sen käyttöä pyritään laajentamaan. Tammikuussa 2010 PSV osallistui kahdella edustajalla suunnittelukokoukseen joka pidettiin Kööpenhaminassa. Esa Palosaari ja Ferdinand Garoff toimivat PSV:n edustajina hankkeessa.
Yhteistyö muiden järjestöjen kanssa
Ammattialakohtaisten rauhanjärjestöjen (AAK) kanssa osallistuttiin kuudentoista rauhanjärjestön esitykseen opetusministeriölle rauhantyön edistämisen määrärahojen korottamiseksi valtion tulo- ja menoarviossa 460 000 eurosta 1,5 miljoonaan euroon (15.6.2009). Helsingin Sosiaalifoorumissa järjestettiin Suomi ja NATO-tilaisuus 26.4.2009 ja YKn aseidenriisuntaviikon ohjelmassa Rauha - vahva vaihtoehto - luento- ja keskustelutilaisuus. Valtioneuvostolle esitettiin vetoomus Suomen rauhantahtoisen ja turvallisuutta aidosti edistävän politiikan toteuttamiseksi ja rauhankulttuurin edistämiseksi (15.10.2009). Lääkärin sosiaalinen vastuu LSV toimi AAKn puheenjohtajajärjestönä vuonna 2009.
Kehitysyhteistyöhankkeet Libanonissa, Palestiinassa ja Namibiassa
Palestiinalaisten mielenterveyshanke Libanonissa
Vuosi 2009 oli 27. yhteistoimintavuosi palestiinalais-libanonilaisen The National Institution for Social Care and Vocational Training (NISCVT), arabiankieliseltä nimeltään Beit Atfal Assumoud (BAS) kanssa. Käynnissä on UM:n kehitysyhteistyötuella (2008-2010) hanke "Psyykkinen toipuminen sodan jälkeen" (proj. 85201801).
Hankkeen rahoituksella mahdollistettiin El-Buss-leirissä toimivan Family Guidance Centren palvelut vuoden 2006 sodasta kärsineille Etelä-Libanonin alueen leirien ja köyhien libanonilaisperheiden lapsille ja nuorille: psykiatrinen arviointikerta 250 lapselle, viisi käyntiä psykologin vastaantolla 60 lapselle, viisi puheterapeutin käyntikertaa 60 lapselle, kahden sosiaalityöntekijän tuki hoidossa olevien lasten perheille, tuki mielenterveyspalveluiden koordinoinnille. FGCn henkilöstö on osa-aikaista. Vastaanottotyön lisäksi he ovat järjestäneet alueellista koulutusta lastentarhanopettajille ja sosiaalityöntekijöille ja vanhempain ryhmäneuvontatilaisuuksia lasten puheenkehityksen tukemiseksi.
Kriisipsykologisen ja traumapsykoterapeuttisen tietouden lisäämiseksi FGC-tiimin psykologi osallistui 3-6.10.2009 Coping & Resilience 2009 -kongressiin Kroatiassa UMn myöntämän konferenssiimatkatuen turvin.
Osallistuimme 12-13.5.2009 Beirutin mielenterveyskeskuksen järjestämään kolmanteen mielenterveyskongressiin "Prevention and treatment of Mental Handicaps in the Palestinian Community in Lebanon". (Kivistö & Younes, 2009). FGCn pyynnöstä olemme valmistelleet Koulutus- ja kuntoutuskummi-hankkeen erityistuen tarpeessa olevien lasten koulutuksen ja kuntoutuksen rahoittamiseksi. (Kivistö, 2009c). Toimimme koordinaattorina Arabikansojen Ystävyysseuran kolmevuotisessa "Yhteisöhuoltajuus" -kehitysyhteistyöhankkeessa (Kivistö,2009b).
Libanonissa ja Suomessa oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen liikunnallisin keinoin sitoutuneet Extreme Survival Teamit (EST) valmentautuivat menestyksellisesti Beirutin maratoniin 6.12.2009. Yli 500 lasta kaikilta leireiltä osallistui minimaratonille, lisäksi vanhempia ja BASin työntekijöitä. Suomesta 19 henkilön EST -ryhmä osallistui omakustanteisesti suurtapahtumaan ja keräsi rahoitusta lasten maratonkuluihin (Palonen, 2009)
Tuimme kahden pitkäaikaiseen kummisosiaalityöntekijän "Family Happiness" -toimintaa Shatillan ja Ein el-Helwehin leireissä. Seurasimme edelleen kollektiivisen trauman käsittelyä pakolaisuuden (vuodesta 1948), poliittisen väkivallan (esim. Sabran ja Shatillan verilöylyn) ja köyhyyden oloissa. Gazan sota vaikutti kielteisesti myös Libanonin palestiinalaisväestöön ja osallistuimme sodan aikana monien järjestöjen yhteiseen toimintaan Gazan sodan ja saarron lopettamiseksi. Havainnoista olemme raportoineet ulkoministeriöön, EUn ihmisoikeustoimistoon ja Suomen YK-edustustoon ja vedonneet aktiivisen ongelmanratkaisun puolesta. Samoin olemme tuoneet useassa yhteydessä esiin, että Suomen on hyväksyttävä Libanonin valtion myöntämät pakolaisen matkustusasiakirjat. Kehitysyhteistyössä tarvitaan jatkuvaa yhteydenpitoa ja vastavuoroisia opintovierailuja, jotka nykyisin eivät ole mahdollisia, kun Libanonin palestiinalaiset eivät saa viisumia tällaisiin tarkoituksiin.
Toimimme yhteyksien luojina ja perehdyttäjinä oppilaitosten opiskelijaharjoittelussa: Maija Arponen, Tampereen yliopiston psykologiharjoittelu Beddawin leirin mielenterveyskeskuksessa 16.6.-2.7.2009, Metropolia Ammattikorkeakoulun neljän opiskelijan harjoittelu Beirutissa (1.3.-25.5.2009).
Viestintäkanavana on käytetty aktiivisesti nettisivua vastuu.fi/libanon. Olemme järjestäneet Helsingissä kolme yleisötilaisuutta. Maailma kylässä -tapahtumassa järjestimme lasten EST-juoksutapahtuman ja osallistuimme PSV-Stadi-ryhmän pöydässä toiminnan esittelyyn. Lapsuuden tutkimuksen päivillä tarkastelimme pakolaisleirin lasten liikunnallisena ympäristönä (Kivistö, 2009a).
Sirkku Kivistö ja Kirsti Palonen toimivat Libanonin hankkeen kuusihenkisen vetäjäryhmän työvaliokuntana. Keräystuotot olivat 15 958,17 euroa. Sekä pääkaupunkiseudun että Jyväskylän toimintaryhmät ovat osallistuneet Libanonin hankkeen varainkeruuseen.
Julkaisuja: Kivistö S. Children and their places in refugee camps. Lapsuuden tutkimuksen päivät, Tampere 1-2.6.2009. a Kivistö S., Younes L. Caring community for the child. Experience of social workers and kindergarten teachers assisting families in parenting. 3rd mental health conference. Prevention and management of Mental handicaps in the Palestinian community", Beirut, 12-13.5.2009 Kivistö S. Yhteisöhuoltajuus kovissa oloissa. UPSY-posti 2/2009 (verkkojulkaisu) b Kivistö S. Kummiksi palestiinalaiselle vammaiselle lapselle? Kuntoutus- ja koulutuskummiprojekti Libanonissa. UPSY-posti 2/2009 (verkkojulkaisu) c Palonen K. Extreme Survival Team Libanonissa. http://www.beirutmarathon.vuodatus.net/
Mielenrauhaa Palestiinaan -hanke
Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry (PSV) kehittää ja tukee mielenterveyspalveluja Palestiinalaisalueilla sotilasväkivallasta ja miehityksestä kärsiville perheille, Gazassa erityisesti lasten terapiatyötä. Ulkoasianministeriö rahoittaa ”Sotatraumojen kuntoutus ja ennaltaehkäisy: Perhekeskeinen lähestymistapa” - hanketta vuosina 2009-2011. Yhteistyökumppanina on Palestinian Medical Relief Society (PMRS). PMRS on suurimpia Palestiinassa terveyspalveluita tuottavista järjestöistä. Se on rakentanut 30 vuoden aikana laajamittaisen terveydenhuoltoverkoston Jerusalemin, Länsirannan ja Gazan alueille. Täten on saavutettu 30 vuoden aikana luomalla laajamittainen ja kattava verkosto Jerusalemin, Länsirannan ja Gazan alueille.
Vuoden 2009 PSV:n Palestiina-projektia on varjostanut vuoden alun tuhoisa Gazan sota. Alkuvuonna 2009 israelilaisten ohjus-iskuissa tuhoutui myös PMRS:n suurin klinikka Gazassa. Osa yhteistyöjärjestömme PMRS:n kanssa tehtävästä yhteistyöstä onkin vuoden aikana kohdistunut erityisesti Gazaan. PSV keräsi rahaa vuoden 2009 aikana erityisesti Gazan lasten ja perheiden auttamiseen.
Hankkeen vastuuhenkilöt sekä muut aktiiviset PSV:n pitkäaikaiset jäsenet järjestivät myös tiedotustilaisuuksia ja luentoja Palestiinan tilanteesta sekä Suomessa että ulkomailla.
Yhdessä muiden suomalaisten vapaaehtoisjärjestöjen kanssa järjestettiin keväällä 2009 Kulttuurikeskus Caisassa konsertti Gazan hyväksi.
Ammatillinen konsultaatio, ambulanssikuljettajien psyykkinen ensiapu ja lasten ja perheiden tukeminen ovat olleet teemoja, joissa on autettu ja konsultoitu Gazassa toimivia Palestiinalaisia kollegoja. Tässä työssä Skype ja muut modernit kommunikaatiovälineet ovat olleet ensiarvoisen tärkeitä.
PMRS-järjestöllä on Gazassa neljä terveyskeskusta, kaksi ambulanssia ja kaksi siirrettävää ensiapuyksikköä. Gazassa on myös laaja-alainen ohjelma vammaisten lasten avustamiseksi. Ohjelman puitteissa tarjotaan mm. fysioterapiaa ja apuvälineitä vammautuneille lapsille. PMRSn psykologit tekevät ryhmä- ja yhteisömielenterveystyötä, antavat psykologista tukea traumoja kokeneille perheille ja huolehtivat lääkintä- ja terveydenhuoltohenkilöstön psyykkisestä jaksamisesta.
Projektissa on annettu peruskoulutusta traumoista ja psyykkisestä ensiavusta yhteistyöjärjestö PMRS:n psykologeille, lääkäreille, sairaanhoitajille ja ensiaputyöntekijöille. Yhteistyö-järjestömme ylläpitää Ramallahissa Community Health Workers-koulua, jossa on otettu osaksi opetus-suunnitelmaa psyykkisen ensiavun perusteet. Psyykkisen ensiavun perusteet on käännetty myös arabiaksi. PMRS työskentelee sekä Länsirannalla että Gazassa. PMRSn avun piiriin kuuluu kaiken kaikkiaan 1,4 miljoonaa palestiinalaista yli 490 kaupungissa ja kylässä.
Vuoden 2009 aikana PSV:n Palestiina-projektin vastaava Raija-Leena Punamäki ja Esa Palosaari (PSV-Stadi ja Tampere) ovat yhdessä palestiinalaisten kollegojen kanssa vetäneet mittavan interventio-ohjelman Gazassa. Interventio perustuu Teaching the Recovery Techniques (Smith, Dyregrow, & Yule, 2001) menetelmään, ja tutkittaviin interventioihin osallistui 480 lasta tuhoutuneissa pohjois-Gazan kouluissa. Kansainvälinen ja monitieteellinen tutkimusryhmä on tutkinut preventiivisten interventio-menetelmien tehokkuutta Palestiinalaisten lasten keskuudessa traumaattisten sotakokemusten jälkeen. Tavoitteena on soveltaa tutkimustietoa lasten mielenterveyden edistämiseen ja sotatraumoista selviytymiseen Palestiinassa.
Namibia–hanke
Vuosi 2009 oli Namibian pääkaupungissa Windhoek:ssa toimivan P.E.A.C.E. Centre:n (PEACE) kanssa ensimmäinen vuosi, jolloin oli käytettävissä UM:n kehitysyhteistyötukea (proj.28114101). Kun hankkeesta saatiin UM:ltä myönteinen päätös siihen sisällytettiin velvoite laatia budjetti uudestaan. Tämä budjetin uudelleen työstäminen vei aikaa puolisen vuotta ja lopullinen hyväksyminen sille saatiin kesäkuun 2009 alussa. Ensimmäinen rahoituserä Namibiaan lähti kesäkuun loppupuolella. Seuraavat erät maksettiin marraskuussa ja joulukuussa.
21.11. – 4.12.2009 kolme Namibia-hankkeen jäsentä tekivät arviointi ja koulutusmatkan Namibian Windhoek:iin. Sinikka Savola koulutti PEACE:n henkilökuntaa ja psykologeja, sosiaalityöntekijöitä sekä muita henkilöitä, jotka työkentelevät lasten kanssa, joilla on erilaisia traumoja. Neljän päivän koulutuk-sessa opiskeltiin Theraplay:n perusteita. Ann-Christin Qvarnström-Obrey koulutti ja konsultoi kahden päivän ajan osittain samoja ja osittain uusia henkilöitä lasten traumoista. Riitta Päätalo toimi hankkeen arvioijana ja neuvotteli vuoden 2010 toimintasuunnitelmasta ja budjetista.
Matkan aikana selvisi, että hankkeen toimintasuunnitelma vuodelle 2009 ei ollut toteutunut suunnitelmien mukaisesti. Hankkeen viivästymisen vuoksi tehtiin yhdessä PEACE:n henkilökunnan kanssa uusi suunnitelma v. 2010. Sen puitteissa Ann-Christin Qvarnström—Obrey ja Riitta Päätalo kävivät neuvottelemassa asiasta hankkeesta UM:n puolelta vastaavien Harri Sallisen ja Jussi Palojärven kanssa. Uudelle toimintaohjelmalle ja varojen siirrolle v.2010 saatiin hyväksyntä.
Namibia-hankkeen tukiryhmässä ovat työskennelleet Riitta Päätalo (projektivastaava), Sinikka Savola, Nina Lyytinen, Erika Heiskanen ja Ann-Christin Qvrnström-Obrey. Ryhmän tukena ja konsultoijina ovat olleet Kirsti Palonen ja Sirkku Kivistö. Tukiryhmä on kokoontunut noin kerran kuukaudessa.
Namibian matkan jälkeen pidettiin 14.12.2009 tilaisuus, jossa kerrottiin matkasta ja yleensä Namibia-hankkeesta. Namibia-hankkeella on oma sivu PSV:n www.vastuu.fi/namibia sivustoilla ja siinä on pyritty tiedottamaan hankkeesta ja siihen liittyvistä tapahtumista.
Hanke on saanut lahjoituksia yksityisiltä lahjoittajilta ja Juuriharja Oy:ltä sekä PSV:n Jyväskylän osaston syksyllä 2009 järjestämän seminaarin tuoton. Namibia-hanke on yhdessä EST-ryhmän kanssa pitänyt kirpputoria, jonka tuotto on jaettu hankkeiden kesken. Kaikkiaan hankkeen puitteissa on v. 2009 aikana kerätty 3868,65€.
Satusilta-toiminta
Vuonna 2009 satusiltatoimintaa ei ole ollut erillisenä hankkeena. Sadutustoiminta on ollut esillä mm Lastenfestivaalien yhteydessä.
Taloushallinto
Hallituksesta valittiin rahastonhoitaja, ja kirjanpitoa hoitaa Tilipalvelu Häkkinen Oy. Tilintarkastajaksi valittiin vuosikokouksessa HTM Antti Väliaho ja varatilintarkastajaksi Marja-Leena Laurio. Lisäksi Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen neuvontapalveluja on käytetty aktiivisesti erityisesti kehitysyhteistyön hankeproesessin kehittämiseksi.
Suomen Psykologiliitto ja opetusministeriö ovat tukeneet työtä toiminta-avustuksella (yht. 5500 euroa). Uudenmaan lääninhallituksen myöntämä keräyslupa on voimassa (2009-2010) OKU 1348 A ja keräyslupa palestiinalaisalueiden työhön OKU 154 A.
Jäsenyydet
Yhdistys on Kepan jäsenjärjestö, ja hallituksesta valittiin Kepa-vastaava huolehtimaan yhteydenpidosta ja tiedottamisesta Kepan koulutuksiin ja tilaisuuksiin.
Yhdistyksen tiedot Kotisivu: http://www.vastuu.fi/
Pikalinkit paikallisille toimintaryhmille: www.vastuu.fi/stadi, www.vastuu.fi/jyvaskyla, www.vastuu.fi/tampere
Pikalinkit kehitysyhteistyöhankkeille: www.vastuu.fi/libanon, www.vastuu.fi/palestiina, www.vastuu.fi/namibia
Pankkiyhteys: Järjestö/Psykologien Sosiaalinen Vastuu Sampo 800017-71203412 Sähköposti: info@vastuu.fi. Vastuuhenkilöiden sähköpostiosoitteet sivulla vastuu.fi > yhteystiedot
Rekisteröity 7.9.1998 nro 174667, Y-tunnus 1822307-7 Etelä-Suomen Lääninhallituksen kaudeksi 2009-2010 myöntämä keräyslupa OKU 1348 A ja Palestiina-hankkeelle OKU 154 A
PSV - Rauhan ja inhimillisen kehityksen puolesta jo vuodesta 1982 Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry
 |